Vuosi: 2008
Kirjoittaja: Mirjam Kälkäjä
Säveltäjät, musiikki: sävellykset osin Anna-Mari Pelttari
Ohjaaja: Martti Kadenius
Laulujen ohjaaja: Martti Kadenius
Tanssien ohjaaja: Virpi Portimo
Säestys: Anna-Mari Pelttari (huilu ja kosketinsoittimet), Ari Jaakkola (digitaaliharmonikka), Anssi Vuontisjärvi (sähkökitara)
Torniossa Seminaarin koulun auditoriossa (Seminaarinkatu 16)
Näytelmä kertoo 1800-luvulla Alatorniolla eläneestä ”Kalkkimaan papista” Petter Abram Herajärvestä, joka vieläkin muistetaan pilkkaviisuistaan ja –saarnoistaan, joilla hän tarkkanäköisesti toi esille aikansa valtaa pitäneiden ahneuden ja piittaamattomuuden vähäosaisista.
Näytelmä perustuu Mirjam Kälkäjän näytelmään Kalkkipappi ja novelliin Kalkkimaan pappi kokoelmasta Umpistaival.
KIRJOITTANUT: MIRJAM KÄLKÄJÄ
DRAMATISOINTI, OHJAUS, LAULUJEN OHJAUS: MARTTI KADENIUS
KOREOGRAFIA, TANSSIEN OHJAUS: VIRPI PORTIMO
MUSIIKIN SOVITUS JA OSIN SÄVELLYKSET: ANNA-MARI PELTTARI
LAULUJEN SANAT: PETTER HERAJÄRVI ja MIRJAM KÄLKÄJÄ
Virsi 440 (poistettu virsikirjasta) sanat HEDVIN SPEGEL, säv. ruots. kansanlaulu
SÄESTYS:
kosketinsoittimet, huilu: ANNA-MARI PELTTARI
digitaaliharmonikka: ARI JAAKKOLA
sähkökitara: ANSSI VUONTISJÄRVI
LAVASTUS: MARTTI KADENIUS
LAVASTUKSEN TOTEUTUS, TARPEISTO: OLAVI ARPI
PUVUT, TARPEISTO, KUISKAAJA: IRMA ARPI
ÄÄNET, VALOT: EVENTWORKS
JULISTE: ELINA HAAPANIEMI
KÄSIOHJELMA: MIRJAM KÄLKÄJÄ
ROOLEISSA:
PIKKU PIETU, Kalkkipappi lapsena: EEMELI VUOTI
PIETU, Kalkkipappi nuorena: TUOMAS MASSA
KALKKIPAPPI: HANNU SUMÉN
MATLEENA, Kalkkipapin äiti: MAIJA KURTTI
LIISA, talon tytär: ANNA-MARI PELTTARI
VALLESMANNI: JARMO TÄHTÖ
ROVASTI: PASI HAKALA
RUUSTINNA: IRMA IHALAINEN
ALMIINA, pappilan sisäpiika: EEVA KURKINEN-HEIKKILÄ
PEKKA, pappilan päiväläinen: PETRI KANGAS
ANNA, talon tytär: JAANA VÄISÄNEN
MAIJA, piikalikka: MINNA KANGAS
KAAKAMALAINEN, iso rikas, vaivaishoidon uskottu mies: ESKO TEPPOLA
HEIKKI, Kaakamalaisen poika: ARI JAAKKOLA
KIRJAILIJAN SANA – ”Lukeminen on eri kuin luetun ymmärtäminen”
Kalkkipappi, Petter Abram Herajärvi (1830-1885 Alatorniolla) kiinnosti minua vuosikausia, keräsin materiaalia, ja olin täynnä intoa, kun Rovaniemen Teatteri tilasi aiheesta näytelmän. Kaikki ei tullut sanotuksi näytelmässä, jatkoin pohdintaa novellissa Kalkkimaan pappi (kokoelmassa Umpistaival). Kolmannen tulkinnan myötä, nyt nähtävässä Keisarin narrissa on aihelmia sekä novellista että näytelmästä, ja näen Kalkkipapin jälleen terävämmin ja uudesta näkökulmasta. Hänen ajatuksensa ovat viiltävästi tätä päivää, taas Kalkkipappia tarvittaisiin totuuden sammunutta lyhtyä virittelemään. Hän muistuttaa siitä, että ”hauan pohja soon syvä, ja köyhälle pittää olla hyä”. Mikin Vintin osaavien tekijöiden käsissä ja sydämellä Pietu ”lentää”.
OHJAAJAN SANA – Peräpohjalaisten omatunto
Kuulin lapsuudessani usein puhuttavan Kalkkipapista, tuosta ”kylähullusta”, joka oli varsinainen riesa ja risti ”oikeille ihmisille”. Tuo kuva töitä vieroksuvasta ja hullusta ukosta, joka pukeutui hameisiin on jäänyt elämään sellaisenaan jälkipolville. Tosin jo 1800 luvun lopulla Castrén mainitsee tutkielmassaan, että ”Kalkkimaan Pappi oli kaikkea muuta kuin kylähullu”. Minun oman tulkintani on se, että hullun leima otsassa oli tietoinen valinta. Hänen viiltävän tarkat ja sen aikaista yhteiskuntaa kritisoivat ja ihmisten itsekkyyttä, ahneutta ja valheellisuutta tuomitsevat saarnat, laulut ja lorut olisivat vieneet hänet tuomiolle, joka olisi johtanut karkottamiseen Siperiaan. On paradoksaalista, että tuon 123-vuotta sitten kuolleen jurodivyin ajatukset ja käsitykset ovat kuin tätä päivää.