Vuosi: 2004
Kirjoittaja: Mirjam Kälkäjä
Säveltäjät, musiikki: Unni Nikkinen
Ohjaaja: Taisto Yrjänä
Laulujen ohjaaja: Marjut Korpi
Säestys: Kari Hautalampi
Musiikkinäytelmä
Sävellykset Unni Nikkinen, sanoitukset Mirjam Kälkäjä. Laulut on tallennettu cd-levylle Iloitse, ihana ilta, Mikin Vintin teatterimusaa, saatavissa MiKiN ViNTTi ry:stä.
HENKILÖT:
MIIA
KAIJA, Miian äiti
ANNA, Kaijan äiti
SARI, Miian ystävä
SAKARI, Miian ihastus
JASKA, Kaijan miesystävä
KOHTAUKSIA NÄYTELMÄSTÄ:
2. TAISTELU ALKAA
KAIJA, MIIA, KÄSINUKET
KAIJA (tulee )
MIIA (istuu pyörätuolissa, havahtuu)
KAIJA (menee)
MIIA: Naama kuin harmaa läiskä epämääräisen ruskehtavan tukan alla, sekin litteä ja päätä myöten, ja tuo leikkaus, korvien tasalta suoraan poikki. Voisi hän edes pestä tuota tukkaansa joskus. (Isänukelle) Mitä se tekee? Istuu tietty vain ja vetelee sormellaan vahakankaan kuvioita. Tai seisoo ikkunassa. Ennen se hyräili. Aina kun se teki jotakin, kuului pieni yninä mmmm mmmm mmmm. (huutaa) Mitä postia? (Hiljaisuus) No menikö se jonnekin?
KAIJA (ilmestyy)
MIIA: Ei ihme, että Kandelin siirsi sut varastoon, pois silmistä. Nuoria ja nättejä yleisötiskillä pitää olla.
KAIJA: Ei muuta kuin lehti.
MIIA: Ei tullut vielä sitä kirjettä.
KAIJA: Ei!
MIIA: No kyllä sä pian minusta pääset. Lähtökäsky voi tulla jo huomenna.
KAIJA (ottaa takkiaan sohvalta)
MIIA: Sinä se esittelet kurjuuttas.
KAIJA: Miten niin?
MIIA: Nytkin on resu takkis niin framilla. Jos joku vaikka tulee.
KAIJA (laittaa takin naulakkoon): Eihän täällä ketään käy.
MIIA: Et ole saanut vieläkään hankituksi niitä paksumpia verhoja! Koko päivän aurinko silmiin räköttää.
KAIJA (pysähtyy katsomaan telkkaria.)
MIIA: Pane se kiinni.
KAIJA: Mitä sieltä tulee?
MIIA: Pane kiinni se!
KAIJA (huomaa kaukosäätimen lattialla, ottaa käteensä): Mites tälle on käynyt?
MIIA: Se – putosi, ajoin vahingossa sen päälle.
KAIJA (katsoo Miiaa, napsauttaa telkkarin kiinni ja lähtee.)
MIIA: Ei vielä. (Miia nukelle) Nyt se ottaa perunat ja alkaa kuoria. Annanko tulla jo. En mä kehtaa. (ottaa Miianuken pois takapuolensa alta) Antaa tulla! Oma syynsä! No nyt! Mutsi! (Hiljaisuus) Äiti! Mun pitää päästä vessaan.
KAIJA: Panen ensin perunat kiehumaan.
MIIA: Äkkiä nyt.
KAIJA: Marketissa oli jauheliha tarjouksessa.
MIIA: Olikin uutinen!
KAIJA (tulee, työntää Miian pois, äänet kuuluvat): Kauhea haju!
MIIA: Koko päivän on saanut pidätellä.
KAIJA: Olisit voinut pidätellä vielä hetken. (Näkymättömissä) No anna minä suihkutan.
MIIA: Mitä viivyit.
KAIJA: Ei ylitöistä voi kieltäytyä. (tauko. Musiikkia)
MIIA: Äitiii. Kuulet sä? No istutaan sitten tässä. (tauko)
KAIJA: Jopa se kesti.
MIIA (tulee yllään toiset vaatteet): Tuo hana nappasee, sinussa ei sen vertaa että sen korjaisit.
KAIJA: Helppo sun on sanoo. (työntää Miian pyörineen sisään. ) Kaikki hoidetaan eteen. (menee)
MIIA (Miianukelle): Se on mun äiti, se on synnyttänyt mut. Eikä tunnu, ei lämmintä liikahdusta. Vain tympääntyminen. Se on niin rumakin.
KAIJA: Saitko uutta lukemista?
MIIA (kahmii sylistään lehden käteensä tiputtaa lattialle): Perkele. Ei ole kotiavustajaa näkynyt. Sekin nakku, kankkusessa tietysti..
KAIJA (tulee ruokalautanen kädessään. nostaa lehden ja asettaa sen Miian syliin): Ehditään me vielä syönnin jälkeen sinne kirjastoon.
MIIA: Mä en lähde mihinkään!
KAIJA (Alkaa pistellä ruokaa Miian suuhun lusikalla): Siellä on kaunis ilma.
MIIA: Taas mössänny ruuan. Aivan kuin mulla ei olisi hampaitakaan enää. Ei mulla oo nälkä.
KAIJA: Sun paino on taas laskenut, pitää sinne mahaan jotakin panna. Edes kerran päivässä.
MIIA: Kevyempihän oon nostella.
KAIJA (avaa TV:n): Otan kaukosäätimen huomenna mukaan. Jos töissä joku osaisi korjata.
MIIA: Osta uusi.
KAIJA: Kuinkahan kallis sekin on. Tapasin Merjan kadulla.
MIIA: Ai Merjan. Mitä siitä. (Isänukelle) Merjan kanssa ennen tehtiin läksyjä. Neuvoin sille matikkaa.
KAIJA: Se kirjoittaa ensi keväänä. Oli tuplannut toisen.
MIIA: No ei kumma, semmosella osaamisella.
KAIJA: Minä kutsuin sen käymään.
MIIA: Mitä?
KAIJA: Mä sanoin sille, että tule joskus käymään. Miiaa katsomaan.
MIIA: Voi vitsi. Oot sinä pimeä.
KAIJA: Sehän on sun kaveri.
MIIA: ”Tule joskus käymään.” Perkele.
KAIJA: Älä kiroile.
MIIA (Nukeille): Perkeleen perkeleen perkele.
KAIJA: Lopeta nyt.
MIIA: Tosi näppärää. Et sä tajua mitään! Etkö sä kuule miten se porukka puhuu. Että voi vittu tuolta se taas tulee, mitä me sille sanotaan, mitä tuommoselle osaa puhua. Ja sitte käännetään selkä.
KAIJA: Mä en jaksa kuunnella sun kiukuttelujas työpäivän päälle.
MIIA: Työpäivän! Siellä juoruatte kaiket päivät. Siitäki Lindruuskasta. Mikäs on rouvan viimeisin tempaus?
KAIJA: Me mitään juoruta.
MIIA (Miianukelle): Tiedäksä, Lindruuska sai varotuksen. Se on sille jo toinen. Seuraavasta lemput. (Kaijalle) Onko se taas juonu?
KAIJA: Tänään Lindruuska myöhästyi töistä kaks tuntia ja tietysti törmäsi suoraan Kandeliiniin kun hiippaili pöytänsä taakse. Olen minä jo katsonutkin, että kuinka kauan ne saa pelata sitä peliään. On se niin holtitonta. Lapset ihmisellä ja kaikki.
MIIA (Miianukelle): Kato miten sen kroppa elää, jostakin hänkin innostuu. Hän hymyilee kun kertoo jotain ilkeää, pahansuopaista, tai on tapahtunut jokin onnettomuus, tai että joku on nolannut itsensä. (puhuu synkronissa äidin repliikkiä) Minä itse kyllä hoidan työni säntillisesti ja kotihommat päälle, se on elämänasenne, se on periaate.
KAIJA: Minä itse kyllä hoidan työni säntillisesti ja kotihommat päälle, se on elämänasenne, se on periaate, vaikka helppoa ei ole minullakaan, minulla nyt varsinkaan, ne eivät tiedä mitä tämä on, sinkut, huolettomat, koko palkkansakin vaatteisiin.
MIIA: Äiti. (KAIJA tulee) Käännä tuota telkkaria, aurinko paistaa ruutuun. (KAIJA kääntää, menee.) Mutsi. Hei mutsi. (KAIJA tulee) Anna mulle tuo lehti. (KAIJA tuo lehden, menee.) Mutsi. Kaija hei.
KAIJA (huutaa keittiöstä): No mitä nyt taas?
MIIA: Tuu tänne. (KAIJA tulee) Aukaise ikkuna. Tännehän tukehtuu.
KAIJA (avaa ikkunan. Jää katsomaan ulos.): Onneksi kohta alkaa loma.
MIIA: Ei sulla vielä mikään loma ala. Se on vasta elokuussa.
KAIJA (kääntyy ja menee ): Sinä menet kuntoutukseen.
15. LUMIENKELI
MIIA. ANNA. KÄSINUKET
(Terve pikku-Miia heittäytyy lumeen selälleen, tekee enkelinkuvaa. Äkkiä hän jähmettyy. Hän nousee ja katsoo jälkeään)
MIIA (Miianukelle): Katsoin tekemääni enkelin kuvaa. Sillä oli siivet ja leveä helma, ja se nousi ylös ja seisoi edessäni eikä se ollut hyvä enkeli, se huojui läpikuultavana ja tavoitti minua pitkillä käsivarsillaan ja huokui kylmää ja kun pakenin sisään, se pysyi mukana, aivan kiinni kantapäissäsi, juoksin tupaan saakka. (Isänukelle) Ukki sanoi: – Jopa sieltä vauhdilla tullaan. Ja äiti huusi: – Äkkiä ovi kiinni, täällä vetää. (Miianukelle) Ja kun käännyin ovelle, sieltä lipui valkea olento ja se kietoutui jalkojeni ympärille kuin köysi enkä pääse hievahtamaan, huohotan keskellä lattiaa, se valuttaa lattialle lätäkön siivistään ja puree märkää lapasta. Mutta Anna-mummu tulee ja vetää oven kiinni, katkaisee liehuvan laahuksen.
ANNA (halaa Miiaa, lohduttaa): Siellä on lauhtunut, pakkanen tulee höyrynä sisälle.
MIIA (Miianukelle): Tiedän, että päästin irti jotakin, jota en pysty hallitsemaan. Jonkin pimeän hengen. Eikä se ole jättänyt minua sen jälkeen. Se seisoi isäni tuolin takana, kun hän sormeili haulikkoaan ja menin sen pahan enkelin ja isän väliin ja halasin isää ja yritin saada mustan enkelin häviämään. Mutta se ei hävinnyt enää koskaan. Se seisoo vuoteeni vierellä ja hengittää kylmää huurua. Toisinaan se on äidin näköinen.
